torstai 13. marraskuuta 2014

Kaikki mukaan


Joku viisas on joskus yrityksiä koskevassa keskustelussa sanonut, että yrityksellä on kaksi vaihtoehtoa ”Grow or die”. Samat vaihtoehdot ovat myös yhdistyksillä. Ellei yhdistys kasva, on edessä, ennemmin tai myöhemmin, toiminnan supistuminen ja lopulta yhdistyksen lopettaminen.

Useimmille meistä oma yhdistys on niin tärkeä, että ajatuskin sen kuolemasta kauhistuttaa. Meillä Martoissa yhdistykset ovat toimineet menestyksekkäästi kymmeniä vuosia, osa on jo viettänyt satavuotispäiväänsä, koko järjestön ikä on 115 vuotta.

Koska vaihtoehto 2 ei ole mahdollinen, mitä voidaan tehdä, että vaihtoehto 1 toteutuu? Helppoahan se on: hankitaan vaan uusia, aktiivisia jäseniä. Tiedetään, että uusien jäsenten hankkiminen on vaikeaa, ihmiset ovat tarkkoja vapaa-ajastaan, josta kilpailevia toimijoita on suuri määrä.

Tämä ei varmaan ole mikään uutinen, mutta kirjoitanpa sen silti: uusia aktiivisia jäseniä saadaan vain monipuolisella ja kiinnostavalla toiminnalla, johon voi osallistua ja josta tiedotetaan näkyvästi.

Eilen Varsinais-Suomen Marttojen syyskokouksessa yksi martta kertoi, että heille oli liittynyt uusi jäsen, jonka perusteena liittymiselle oli se, että ”martoissa oppii neulomaan sukan kantapään”. Näin yksinkertaista ja helppoa on se toiminta, josta ihmiset ovat kiinnostuneita. Tehdään käsitöitä, kokataan,  hoidetaan puutarhaa ja kodin taloutta – perusjuttuja, ei tarvitse keksiä mitään kommervenkkejä

Osallistumisen toteuttaminen on yhtä helppoa. Uudella jäsenellä on uusia ideoita, joita hänen on hyvä päästä toteuttamaan, järjestämään ohjelmaa niin halutessaan tai opettamaan uusia osaamiaan asioita muille jäsenille. Vaikka kahvinkeittovuorot olisi iät ja ajat jaettu tiettyjen henkilöiden kesken, on uuden jäsenen päästävä mukaan ja häntä on siihen jopa syytä kannustaa.

Kunhan vielä muistamme aina tiedottaa monipuolisesta, osallistavasta toiminnastamme monikanavaisesti: lehdissä, sosiaalisessa mediassa, ilmoitustauluilla, netissä, postilla, suullisesti jne. Miten kukaan osaisi tulla tapahtumiimme, jos tiedotamme niistä vain yhdessä kanavassa.  Pelkkää netti tai Facebook jättää huomiotta ne, joiden käytössä ovat perinteiset kanavat ja vastaavasti paperilehti ei tavoita sähköistä mediaa käyttäviä. 

Henkilökohtaisen kontaktin merkitystä ei myöskään pidä väheksyä. Kysyin taannoin eräältä tutultani, miksei hän ole mukana martoissa. Vastaus oli: ”Ei ole koskaan pyydetty”. Jokaisen meistä tulisi olla PR-martta, huolehtia tiedottamisesta omalta osaltaan ja pyytää lähelläkin olevia ihmisiä mukaan.

Vuoden 2015 tavoite Varsinais-Suomen Martoissa on 10 % lisää jäseniä ja enemmänkin mahtuu,


Tiina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti