maanantai 5. tammikuuta 2015

Työnjako ja osallistuminen

Yhdistyksissä, ainakin marttayhdistyksissä, on vuoden mittaan paljon toimintaa. Toimintakalenterissa on tavallisesti kokoontumisia kaksi kertaa kuukaudessa ja tämän lisäksi virallisemmat asiat kuten yhdistyksen ja hallituksen kokoukset. Usein päävastuu koko toiminnan järjestämisestä on muutamalla vastuuhenkilöllä, yhdistyksen hallituksella ja pahimmillaan vain yhdellä henkilöllä, puheenjohtajalla. Puheenjohtajaparka nääntyy taakkansa alle ja uuden puheenjohtajan löytäminen väistyvän tilalle on vaikeaa, joskus lähes mahdotonta.

Samaan aikaan monet yhdistyksen jäsenistä haluaisivat osallistua toimintaan ja jopa turhautuvat, kun kokevat jäävänsä ulkopuolelle. Tekemisen into on kova, mutta mahdollisuuksia ei tunnu löytyvän. ”Meillä Liisa on aina keittänyt kahvit ja Kaisa tuonut pullat”. Ja Liisaa harmittaa, kun joskus haluaisi olla marttaillassa jouten ja juoda jonkun muun keittämää kahvia…

Meillä Martoilla on otettu käyttöön työnjaon apuvälineeksi henkilöiden tehtäviä kuvaavat erikoisnimikkeet. Yhdistyksissä voi toimia kässämarttoja, ruokamarttoja, puutarhamarttoja, kierrätysmarttoja, moppimarttoja, metsämarttoja, tilastomarttoja, kuntomarttoja, garderoobimarttoja jne. Nimikkeitä käyttämällä saadaan selvemmin osoitettua, miten monenlaisia osaajia martoissa tarvitaankaan. Tehtävänimikkeiden käyttäminen antaa hallitukselle välineen yhdistyksen töiden jakamiseen ja luo samalla osaajille heidän kaipaamansa osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuden.

Tehdään yhdessä,


Tiina


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti