Kaikki mukaan

Joku viisas on joskus yrityksiä koskevassa keskustelussa sanonut, että yrityksellä on kaksi vaihtoehtoa ”Grow or die”. Samat vaihtoehdot ovat myös yhdistyksillä. Ellei yhdistys kasva, on edessä, ennemmin tai myöhemmin, toiminnan supistuminen ja lopulta yhdistyksen lopettaminen.

Useimmille meistä oma yhdistys on niin tärkeä, että ajatuskin sen kuolemasta kauhistuttaa. Meillä Martoissa yhdistykset ovat toimineet menestyksekkäästi kymmeniä vuosia, osa on jo viettänyt satavuotispäiväänsä, koko järjestön ikä on 115 vuotta.

Koska vaihtoehto 2 ei ole mahdollinen, mitä voidaan tehdä, että vaihtoehto 1 toteutuu? Helppoahan se on: hankitaan vaan uusia, aktiivisia jäseniä. Tiedetään, että uusien jäsenten hankkiminen on vaikeaa, ihmiset ovat tarkkoja vapaa-ajastaan, josta kilpailevia toimijoita on suuri määrä.

Tämä ei varmaan ole mikään uutinen, mutta kirjoitanpa sen silti: uusia aktiivisia jäseniä saadaan vain monipuolisella ja kiinnostavalla toiminnalla, johon voi osallistua ja josta tiedotetaan näkyvästi.

Eilen Varsinais-Suomen Marttojen syyskokouksessa yksi martta kertoi, että heille oli liittynyt uusi jäsen, jonka perusteena liittymiselle oli se, että ”martoissa oppii neulomaan sukan kantapään”. Näin yksinkertaista ja helppoa on se toiminta, josta ihmiset ovat kiinnostuneita. Tehdään käsitöitä, kokataan,  hoidetaan puutarhaa ja kodin taloutta – perusjuttuja, ei tarvitse keksiä mitään kommervenkkejä

Osallistumisen toteuttaminen on yhtä helppoa. Uudella jäsenellä on uusia ideoita, joita hänen on hyvä päästä toteuttamaan, järjestämään ohjelmaa niin halutessaan tai opettamaan uusia osaamiaan asioita muille jäsenille. Vaikka kahvinkeittovuorot olisi iät ja ajat jaettu tiettyjen henkilöiden kesken, on uuden jäsenen päästävä mukaan ja häntä on siihen jopa syytä kannustaa.

Kunhan vielä muistamme aina tiedottaa monipuolisesta, osallistavasta toiminnastamme monikanavaisesti: lehdissä, sosiaalisessa mediassa, ilmoitustauluilla, netissä, postilla, suullisesti jne. Miten kukaan osaisi tulla tapahtumiimme, jos tiedotamme niistä vain yhdessä kanavassa.  Pelkkää netti tai Facebook jättää huomiotta ne, joiden käytössä ovat perinteiset kanavat ja vastaavasti paperilehti ei tavoita sähköistä mediaa käyttäviä. 

Henkilökohtaisen kontaktin merkitystä ei myöskään pidä väheksyä. Kysyin taannoin eräältä tutultani, miksei hän ole mukana martoissa. Vastaus oli: ”Ei ole koskaan pyydetty”. Jokaisen meistä tulisi olla PR-martta, huolehtia tiedottamisesta omalta osaltaan ja pyytää lähelläkin olevia ihmisiä mukaan.

Vuoden 2015 tavoite Varsinais-Suomen Martoissa on 10 % lisää jäseniä ja enemmänkin mahtuu,

Tiina

Ohjeen mukaan

Olen innokas leipuri. Pullaleipurin taipaleeni alkoi jo alle kouluikäisenä – kävin jopa naapurissa leipomassa yhdessä Haijasen tädin kanssa. Uunista juuri otetun leivän tuoksu on ehdottomasti lempituoksuni. Se voittaa jopa Chanel vitosen eikä aiheuta päänsärkyä.

Vuosikaudet olen leiponut aina niitä samoja sämpylöitä, pullia, Kotiruoka-kirjan unelmatorttua, pitokokki Helvi Sonkin ohjeen mukaista appelsiinikakkua, jouluksi hedelmäkakkua vuoden 1972 Me Naiset lehdestä jne. Lastemme syntymäpäivillä 80 – 90-luvuilla oli joka kerta tarjolla kinuskikakkua (ohje Kotiliedestä vuodelta 1984 tai niiltä main), jopa niin usein että siskonpoikani Ville kysyi enkö muuta kakkua osaa tehdäkään.

No enpä osannut tai  viitsinyt vaivautua edes hakemaan muita ohjeita, kun olisi pitänyt tilata lehtiä ja leikata ohjeita, ostaa ruokaohjekortteja tai kirjoja. Lisäksi ohjelehtisillä on paha tapa joutua hukkaan juuri silloin kun niitä pitäisi käyttää. Toinen huono ominaisuus on se, että paperista ei saa pois rasvaisia sormenjälkiä tai roiskunutta siirappia.

Tänään tilanne on aivan toinen. Netti pursuaa toinen toistaan ihanampia leivontaohjeita, ja meidän perheessämme tarjolla olevien leivonnaisten valikoima on moninkertaistunut. Ohjeita ei tarvitse tulostaa, kunhan tabletti on keittiössä käden ulottuvilla.

Ruokaleipää olen viime aikoina leiponut esim. seuraavasti: ruislimppua aidosta taikinajuuresta (nettiohje, tyttäreltäni Johannalta saatu), tomaattileipää aurinkokuivatuista tomaateista (nettiohje, tyttäreltäni Johannalta saatu), rapeakuoriset sämpylät (kuten muinoin asuntovaunumatkalla Tanskassa) löytyivät blogista http://susie-i-koket.blogspot.se/2010/01/frasiga-franskbrodbullar.html, juustosämpylät Kermaruusun blogista, josta muuten löytyy paljon tosi maukkaita ohjeita.  Karjanpiirakoiden ohjetta en sentään netistä hakenut, mutta sen sijaan löysin hyvän YouTube-videon, jolla neuvottiin, miten piirakoiden kuoret saa helposti aikaan pastakoneella https://www.youtube.com/watch?v=ugifwdcJBP4 En usko, että mummonikaan olisi pannut pahakseen tätä hienoa keksintöä, jolla vältetään piirakankuorten vaivalloinen pulikoiminen.

Kakut ja tortut, pikkuleivät ja pasteijat – kaikkiin löytyy versioita ja ohjeita. Ja niitä täytekakkujakin on joka lähtöön. Yksi leivonnaisohje kuitenkin on, jota parempaa nettiohjeista en ole löytänyt: äidiltä oppimani pullataikina. Torikan Saaran tekemä pulla oli paikkakunnan kuulua, sen parempaa ei tainnut ollakaan. Tämä ei ole leivontablogi, joten ohje jäälköön jakamatta. Salaisuus taitaa kuitenkin olla siinä, että litran taikinaan pannaan viisi (5) munaa!

Viikonloppuna taas leivotaan

Tiina