Seeprat ovat kuin suppilovahveroita

Ensin niitä ei näy yhtään missään, mutta kun yhden näkee, niitä onkin joka paikassa. Tällaisen suuren viisauden lausui taannoin eräs matkatoverini Tampereelta.

Sienet ovat meille martoille tärkeä asia.  Myös minä varsinaissuomalaisesta kotikasvatuksestani huolimatta olen sienten suuri ystävä. Minulle maistuvat sienet sekä keitettyinä että paistettuina, salaatissa, keitossa tai muhennoksessa. Pizzaankin sienistä saa hyvää täytettä, risotosta puhumattakaan.

Sienimarttamme Anna-Liisa ja muutkin sieniekspertit ovat vuosien varrella kovasti yrittäneet perehdyttää minua sienien ihmeelliseen maailmaan. Joka vuosi olen opetellut tunnistamaan yhden uuden sienen. Mutta kun seuraava syksy on tullut, edellisenä vuonna opeteltu sieni on unohtunut, metsässä en muistakaan, oliko tuo nyt rousku vai hapero. Niinpä uskallan poimia vain vanhoja tuttuja kantarelleja ja suppilovahveroita, koska ”vain varmasti tuntemiasi sieniä voit kerätä”. Kantarelleja ja suppilovahveroita on joskus vaan vähän vaikea löytää.  Tämä taas on johtanut siihen, että meidän ruokapöydässämme sieni on useimmiten viljelemällä tuotettu ja kaupasta ostettu.

Tänä loistavana tattisyksynä huomasin, että tattien tunnistaminen onkin varsin helppoa. Metsässä apunani on ollut älykännykän sieniopas valokuvineen. Nyt olen oppinut tunnistamaan herkkutatin, erilaiset punikkitatit, voitatin ja kangastatin. Saattaa olla, että joku uusikin vielä tänä syksynä löytyy. Miten maukkaita metsäsienet ovatkaan kaupan herkkusieniin verrattuina!

Jos suppilovahverot ovat kuin seeproja, tatit ovat kuin norsuja – niitä ei voi olla huomaamatta.

Mennään metsään taas huomenna,

Tiina