Muistan jo lapsuudestani, miten joulunaika meillä alkoi
siitä, kun Eila-täti perheineen tuli Turusta Laitilaan viettämään joulua. He
tulivat yleensä aatonaattona. Joulupäivänä meille tuli Toivo-enon perhe.
Tapaninpäivä taas vietettiin kummitätini Marjatan perheen kanssa. Torikan mummu
ja Johannes-setä perheineen tulivat yleensä välipäivinä, miten omilta
kiireiltään pääsivät. Lähisuvun jälkeen käymään tulivat kaukaisemmat sukulaiset,
ystävät ja naapurit.
Ohjelmassa oli yleensä kahvitarjoilu sekä sen kanssa joulupullaa
ja pipareita. Eila-tädille piti lisäksi aina leipoa herrasväen pikkuleipiä,
sillä ”Herrasväkeähän tässä ollaan ;)”.
Ruokaakin tarjottiin, mikäli vierailu perheemme ruokailuaikoihin
sopi.
Kynttilät paloivat, kuusi tuoksui, aikuiset juttelivat omia asioitaan, ja me lapset leikimme lahjaksi saamillamme leluilla ja peleillä.
Tapaninpäivän ohjelmaan kuului tapaninajelu niin kauan kun
Ventti, isoisän viimeinen hevonen, meitä jaksoi vetää. Tapaninpäivänä televisiosta tuli myös joulusirkus. Siinä oli jotain uskomattoman upeaa, etenkin yhdessä katsottuna.
Parasta noissa muistamissani 60- ja 70-luvun jouluissa oli
se luonnollinen tapa olla yhdessä. Kyläilyt sujuivat ilman virallista ohjelmaa,
ilman vaativaa tarjoilua, toisten seurasta nauttien.
Vaikka melkein kaikki on nykyisin paremmin kuin ennen, tällaisen
yhteisöllisen suvun, naapurit ja ystävät yhteen kokoavan joulun koemme yhä
harvemmin.
Kyläilijöitä odotteleva
Tiina
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti