Perinteitä

Meillä kullakin on perinteitä, joista emme edes voisi kuvitella luopuvamme. Erityisen suuri osa niistä liittyy juhlapyhiin ja niiden viettämiseen. Tämä kirjoitus ei liity henkilökohtaisiin perinteisiin. Meillä jokaisella on oma, juuri meille sopiva tapa kunnioittaa vanhoja perinteitä tai luoda uusia. Niihin ei toisten pidä puuttua. Minäkin teen joka jouluksi ohraryynimakkaroita ja juoksutinjuustoa, levitän joulupöytään punaisen pöytäliinan ja uudenvuoden pöytään valkoisen – koska olen aina tehnyt niin. 

Sen sijaan ajattelin käsitellä yhdistystoimintaan liittyviä perinteitä. Joskus tuntuu, että tietyt, työläät perinteet tukahduttavat yhdistyksen kehittämisidut alkuunsa. ”Meillä on aina …” tai ”Meillä ei koskaan …” ovat hyvinkin tavallisia vastauksia, kun joku rohkenee ehdottaa toiminnan muuttamista jollain tavalla.

Joistain perinteistä on vaan aikojen kuluessa luovuttava. Arvostan kovasti sellaisia yhdistystoimijoita, jotka uskaltavat asettaa osan perinteistä kyseenalaisiksi ja jopa lopettaa ne kokonaan. Vaikka yhdistyksessä tärkeää on nimenomaan toiminta, uusia, mahdollisia jäseniä taatusti karkottaa ajatus siitä, että juhannusaatto pitäisi viettää talkoissa. Mikäli perinteen vaaliminen edellyttää yhdistyksen jäseniltä valtavia ponnistuksia saavutettavaan hyötyyn nähden, on syytä miettiä, miksi tällaista perinnettä pidetään yllä. Yhdistystoiminnan on tarkoitus olla virkistävää, ei raskasta puurtamista.

Hyvä perinne ei voi mitenkään olla täysin lukittu tiettyyn tapaan toimia. Loistava esimerkki perinteen edelleen kehittämisestä on Kalannin Maamiesseuran ja Kalannin Marttayhdistyksen yhdessä järjestämä sadonkorjuujuhla. Sain osallistua tähän vuodesta 1958 alkaen katkeamattomasti vietettyyn juhlaan marraskuun alussa. Juhla oli toisaalta hyvin perinteinen jumalanpalveluksineen, lauluesityksineen ja juhlapuheineen, mutta sitä oli myös kehitetty edelleen. Uutispuuron valmistaminen raaka-aineen huonon saatavuuden takia on ollut vuosi vuodelta vaikeutuva urakka. Niinpä tänä vuonna oli päätetty uutispuuron sijaan tarjota voileipää ja kahvia. Minusta oli mainiota, että tällä muutoksella turvattiin lähes 60 vuotta kestäneen perinteen jatkuminen. Juhla oli aivan yhtä arvokas kuin aina ennenkin ja sen tärkein anti, yhteisöllisyys, toteutui entiseen tapaan.

Hyvinkin kannatettavina perinteinä pidän esim. yhdistysten tapaa tervehtiä paikkakunnalle syntyviä vauvoja tai osallistua Kauneimpien joululaulutapahtumien järjestämiseen.  Hienoa on myös tapahtuman aloittaminen laulamalla ”Päivä kun paistaa” tai muulla marttalaululla, joululahjavalvojaisten pitäminen tai syksyinen sieniretki – vain muutamia mukavia marttaperinteitä mainitakseni.

Eri yhdistyksille sopivat erilaiset perinteet, joita luonnollisesti pitää kunnioittaa, mutta ei niihin pidä itseään kahlita.

Kehittyvien perinteiden kunnioittaja,

Tiina