torstai 3. tammikuuta 2019

Ennustamisen vaikeus

Yrityksissä ja yhdistyksissä laaditaan aina suunnitelmia tulevalle vuodelle. Asetetaan tavoitteita, tehdään toimintasuunnitelma ja laaditaan talousarvio. Sopivan haastavien tavoitteiden asettaminen vaatii oman yrityksen/yhdistyksen tuntemisen lisäksi näkemystä siitä, mihin yleinen talouskehitys on menossa.

Yhdistyksissä budjetin tavoitteena tulee aina olla nollatulos. Omaa pääomaa ei ole, josta tappioita voisi kuitata ja toisaalta yleishyödyllisen yhteisön tulee käyttää tuloksensa toimintaan ja jäsenten hyväksi.

Osakeyhtiön toiminnan tarkoitus taas on tuottaa voittoa omistajille. Näin ollen yrityksessämme ehdottomasti tärkein mittari on myyntibudjetti. Kulubudjetin täyttämistä ei koskaan tavoitella. Kuluja vaan syntyy sen verran kuin on tarpeellista. Vuoden lopussa voi olla itseensä hyvinkin tyytyväinen, jos myyntitavoitteet on saavutettu (mutta ei valtavasti ylitetty, koska tavoite on ollut sopiva) ja kulut pysyneet kurissa.



Vuoden 2019 tilanne näyttää nyt vähän epävarmalta, joten budjetin laatiminen tuntuu tavallistakin hankalammalta.

Näkemystä hankkiakseni seuraan erilaisia talouskehitykseen liittyviä sivustoja, blogeja ja lehtiä. Harmi vaan, että eivät ne asiantuntijatkaan aina niin varmasti osaa mitään sanoa (Kauppalehti 28.12.2018, lainaus sijoitusstrategi Antti Saaren blogikirjoituksesta) ”Vuodesta 2019 tulee sijoittajan näkökulmasta joko erinomainen tai erinomaisen huono”

Tältä pohjalta vuoteen 2019. Onnea matkaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti