Tuulilasista näkyy paremmin kuin peräpeilistä

Yrityksen menestyksen edellytyksiä ovat huolellinen suunnittelu ja eteenpäin katsominen. Suunnittelun on tuettava paitsi yrityksen strategisia tavoitteita, myös strategiaan perustuvia operatiivisia toimenpiteitä. Suunnittelun perustana tulee aina olla yrityksen todellinen tilanne ja suunnittelujärjestelmän tietolähteenä yrityksen käyttämät toiminnanohjaus-, asiakkuudenhallinta- ja taloushallintojärjestelmät.

Kaikki yritykset käyttävät perinteistä kuukausitason talouden ja myynnin seurantaa. Ajantasainen tieto on yrityksissä nykyään koko ajan käytettävissä. Tietoa myös käytetään reaaliaikaisesti, joten kilpailuetuun ei riitä pelkkä perusraportoinnilla. Sen sijaan tiedon analysointi, tietoon perustuva suunnittelu ja vaihtoehtoisten ennusteiden laatiminen ovat juuri niitä toimia, joilla kiilataan kilpailijoiden edelle.

Budjetointi on tärkeä osa suunnittelua. Perinteisen tilivuosibudjetin rinnalla on syytä käyttää juoksevaa, 12 kuukauden budjetointia, koska tilanteet muuttuvat tilivuoden mittaan moneenkin kertaan. Olemmehan kaikki todenneet, miten budjettivuoden lopun lähestyminen muuttaa organisaation käyttäytymistä, oli budjetti ollut sitten liian vaikea tai liian helppo toteuttaa. Juoksevaa budjettia muokataan tilanteiden muuttuessa eikä budjettikausi pääty koskaan.

Ennusteet ovat sitä luotettavampia, mitä laajempaan tietopohjaan ne perustuvat. Tarkan myyntiennusteen laatiminen edellyttää tietoa mm. myyntiprosessista, lähetetyistä tarjouksista, vanhasta myyntihistoriasta, aikasarjoista, kausivaihtelusta ja suhdanteista.  

Pelaamme Martin kanssa golfia. Pelata voi melkein säässä kuin säässä, mutta parhaimmillaan laji on poutasäällä. Meillä on käytettävissämme maanviljelijöille tarkoitettu, ammattilaisten sääpalvelu, joka onkin ahkerassa käytössä golfkauden aikana. Tarkka sääennuste antaa mahdollisuuden olla ykköstiillä ensimmäisenä sadealueen väistymisen jälkeen kun toiset vasta varailevat lähtöaikoja ja jonottelevat perässä.

Tällaisia mietteitä tällä kerralla,

Tiina

Muutoksesta

Kaikki olemme varmaan yhtä mieltä siitä, että mikään organisaatio ei pysy elossa uudistumatta.  Muutosten ansiosta organisaatiot menestyvät ja pysyvät kilpailukykyisinä.

Kaikki muutokset lähtevät liikkeelle jostain tarpeesta. Jokaisessa organisaatiossa tulee vastaan tilanteita, josta nykyisellä tavalla ei enää pystytä selviämään. Muutos on välttämätön.

Muutoksen vaiheet ovat

• lähtötilanteen kartoitus
• muutoksen valmistelu
• muutoksen toteuttaminen
• muutoksen päättäminen

Mitä onnistunut muutos edellyttää?

• huolellista suunnittelua
• kattavaa vuoropuhelua
• hyvää viestintää
• hyvää johtamista

Muutokset tahtovat usein epäonnistua.  Jos muutosprosessin koetaan lähtevän jostain muusta kuin todellisesta tarpeesta, viestintä on heikkoa, käynnissä on useita samanaikaisia muutoksia tai vuoropuhelu on näennäistä, on muutos tuomittu epäonnistumaan.

Muutoksessa onnistuu ja kilpailukykyisenä säilyy organisaatio, jolla on 

• kyky vuoropuheluun ja -vaikutukseen
• taito pysähtyä
• taito priorisoida
• taito säilyä toimintakykyisenä, vaikka muutos olisikin kesken
• luottamus omaan osaamiseensa

"Muutoksen maailmassa yksi asia on muuttumaton: taukoamaton muuttuminen" sanoi Herakleitoskin aikoinaan. Viisaasti sanottu!

Marttojen neuvottelupäiviä odotellessa,

Tiina

Martoissa on arjen mahdollisuus – teemakausi jatkuu

Perusteet marttajärjestöön liittymiselle ja siinä toimimiselle vaihtelevat: yksi haluaa olla mukana käsityöharrastuksessa, toinen arvostaa loistavaa jäsenlehteä, kolmas on innokas kokki. Osalla meistä on takana sukupolvien marttaperinne ja osalla taas martat on uusi, erilainen harrastus. Meitä kaikkia yhdistää kuitenkin halu yhdessä oppimiseen, yhdessä vaikuttamiseen ja ennen kaikkea yhdessä tekemiseen.

Yhdistysten, marttapiirin ja marttaliiton vuoden 2015 toimintakalentereista näkyy taas se valtava into, jolla järjestössämme toimitaan. Marttatapahtumia maassamme lienee vuosittain noin kaksikymmentätuhatta, se tarkoittaa noin viittäkymmentä tapahtumaa vuoden jokaisena päivänä. Sähköisen tilastoinnin mukaan vuonna 2014 Varsinais-Suomen Martoissa on toiminut 4280 vapaaehtoista tehden 16700 tuntia vapaaehtoistyötä. Yhdessä tekemisen määrä on valtava.

Toisen tyttäreni lapsuudenystävä sai runsas vuosi sitten ihanan tyttövauvan.  Perheellä on kaikki hyvin, mutta he asuvat jonkin matkan päässä sukulaisistaan. Nuori äiti kertoi, miten etenkin vauvan ollessa ihan pieni, perheen isän ollessa töissä, äiti kaipaisi vaikka yhtä tuntia omaa aikaa, jolloin voisi käydä parturissa, jalkahoidossa tai vaan suihkussa omaksi virkistyksekseen. Olen pohtinut, olisiko meillä martoilla mahdollisuutta auttaa nuorta perhettä. Varmaan halukkaita lapsenhoitajia löytyisi.

Mannerheimin lastensuojeluliitolla on oma lapsenvahtipalvelu, SPR:llä ystävät, voisikohan meillä Martoilla olla työmuotona mummolainaamo?

Hyvää toimintavuotta toivottaen,

Tiina

…paha Nuutti poies viepi

Huomenna on Nuutinpäivä. Kun olin lapsi, meillä oli tapana kiertää talosta taloon ”nuutittamassa” eli viemässä joulua pois. Pukeutumisessa näimme runsaasti vaivaa. Jostain syystä naamariksi laitettiin aina äidin vanha nailonsukka! Palkaksi saimme yleensä joulusta jäljellä olevia pikkuleipiä ja piparkakkuja. Muistan kerran saaneeni todella hienon palkan: Hellaksen Ruususuklaalevyn – ihan kokonaisen.

Joulun päättävään Nuutinpäivään kuuluva nuuttipukkiperinne on tullut meille Ruotsista. Alun perin nuuttipukkina kiersivät nuoret miehet. He pukeutuivat esimerkiksi vanhaan käännettyyn turkkiin sekä pitivät päässään sarvia ja tuohista tai nahkaista naamaria. Nuuttipukit mekastivat ja kiersivät talosta toiseen joulunpyhistä jäänyttä olutta vaatien. Vaikka nuuttipukkeja pelättiin, heidät kuitenkin päästettiin sisään. Mikäli nuuttipukeille ei annettu olutta, he saattoivat tehdä jotakin vahinkoa, josta meidänkin kylällä puhuttiin vielä vuosikymmeniä myöhemmin.

Sotien jälkeen nuuttipukkiperinne muuttui ja sitä ryhtyivät jatkamaan lapset, jotka hoitivatkin tehtävää ansiokkaasti aina 70-luvulle asti. Virpominen valtasi alaa 80-luvulla ja nuuttipukit joutuivat väistymään. Nuuttipukkiperinne on Suomessa säilynyt lähinnä vain Lounais-Suomessa. Onneksi Laitilassa perinne on taas elpynyt ja Nuuttipukkien ilta on Poukantalolla 13.1. klo 17-20.

Minulla ei olekaan ollut sukkaa päässä 70-luvun alkuvuosien jälkeen. Pitäisikö sitä taas kokeilla J

Tiina

Työnjako ja osallistuminen

Yhdistyksissä, ainakin marttayhdistyksissä, on vuoden mittaan paljon toimintaa. Toimintakalenterissa on tavallisesti kokoontumisia kaksi kertaa kuukaudessa ja tämän lisäksi virallisemmat asiat kuten yhdistyksen ja hallituksen kokoukset. Usein päävastuu koko toiminnan järjestämisestä on muutamalla vastuuhenkilöllä, yhdistyksen hallituksella ja pahimmillaan vain yhdellä henkilöllä, puheenjohtajalla. Puheenjohtajaparka nääntyy taakkansa alle ja uuden puheenjohtajan löytäminen väistyvän tilalle on vaikeaa, joskus lähes mahdotonta.

Samaan aikaan monet yhdistyksen jäsenistä haluaisivat osallistua toimintaan ja jopa turhautuvat, kun kokevat jäävänsä ulkopuolelle. Tekemisen into on kova, mutta mahdollisuuksia ei tunnu löytyvän. ”Meillä Liisa on aina keittänyt kahvit ja Kaisa tuonut pullat”. Ja Liisaa harmittaa, kun joskus haluaisi olla marttaillassa jouten ja juoda jonkun muun keittämää kahvia…

Meillä Martoilla on otettu käyttöön työnjaon apuvälineeksi henkilöiden tehtäviä kuvaavat erikoisnimikkeet. Yhdistyksissä voi toimia kässämarttoja, ruokamarttoja, puutarhamarttoja, kierrätysmarttoja, moppimarttoja, metsämarttoja, tilastomarttoja, kuntomarttoja, garderoobimarttoja jne. Nimikkeitä käyttämällä saadaan selvemmin osoitettua, miten monenlaisia osaajia martoissa tarvitaankaan. Tehtävänimikkeiden käyttäminen antaa hallitukselle välineen yhdistyksen töiden jakamiseen ja luo samalla osaajille heidän kaipaamansa osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuden.

Tehdään yhdessä,

Tiina

Taatto läksi, läksi innoissaan..

Joulukuusi kuuluu erottamattomasti suomalaiseen jouluun. Joulukuusiperinne alkoi jo 1500-luvulla Saksassa, ja Suomessa ensimmäiset kuuset tuotiin koteihin 1800-luvulla. Nämä säätyläiskotien joulua juhlistavat puut levisivät kaikkiin koteihin vasta 1900-luvulla. Joulukuusen koristeina oli (ja on edelleen) olkikoristeita, lippusiimoja, paperiketjuja, lippunauhoja, piparkakkuja sekä luonnollisesti kynttilöitä.

Synnyinkodissani isä haki aina kaksi kuusta, toinen kotiin ja toinen mummolle ja isoisälle. Niiden mallit poikkesivat toisistaan melkoisesti. Meidän oma kuusemme oli aina  karjalaismallinen eli nuori, alhaalta valtavan tuuhea, vaaleanvihreä ja pienioksainen (olihan isä siirtokarjalaisia, Metsäpirtistä).  Mummon ja isoisän kuusi taas oli harvempi latvakuusi, vahvaoksainen ja tummanvihreä. Isä tapasi syksyn mittaan katsella sopivia kuusia ja painaa parhaat mieleensä, joten Tuomaan päivänä hänellä oli helppo tehtävä käydä kuuset noutamassa.

Mummo ei millään suostunut ottamaan käyttöön sellaista kuusenjalkaa, johon olisi saanut vettä.  Heidän kuusenjalkansa oli itse puusta tehty.  Meillä kotona oltiin taas uudenaikaisia ja kuusenjalka oli metallinen ja siinä oli vesisäiliö. Näin ollen mummon kuusen neulaset alkoivat tippua jo ennen uutta vuotta, kun taas meillä kuusi kesti nuutinpäivään asti. (Mutta ei kuusenjalalla mitään tekemistä tämän asian kanssa ollut, sanoi mummo).

Sähkökynttilät oli paikallinen kodinkone-ekspertti Vainion Jussi itse tehnyt 50-luvulla. Jussi kävi aina joulun edellä tarkistamassa, että kynttilät varmasti toimivat. Varalamppuja kun ei ollut satavilla.

Joulukuusen koristelu aloitettiin aina tähden ripustamisella, sitten laitettiin kynttilät ja vasta sen jälkeen sai laittaa muita koristeita. Koristeista muistan lasiset linnut, ihanat pallot ja joulukuusenkarkit (sellaiset kiiltävät, silkkipaperihapsut ja päällä enkelin kuva).  Nauhat laitettiin mummon kuuseen riippumaan ylhäältä alas kun taas meidän kuusessa nauhat kiersivät kuusen ympäri.

Nämä kuusijutut tulivat mieleeni tänään Tuomaan päivänä, kun olemme Martin kanssa lähdössä kuusia hakemaan. Olemme syksyn mittaan panneet merkille pari hyvän näköistä kuusta. Meidän kuusi tulee olemaan iso ja tummanvihreä kun taas veljeni Tapio saa sellaisen karjalaismallisen.

Joulun odotusta,

Tiina

Jouluruokaa tarjoo kunnon väki

Perheemme on todella innostunut ruuanlaitosta ja joulupöytämme tarjoomukset lisääntyvät vuosi vuodelta. Meillä on tapana laittaa sekä vuodesta toiseen samoina pysyviä ruokalajeja että ottaa mukaan kulloinkin muodissa olevia uusia herkkuja.

Joulupaisti kuului jo synnyinkotini joulupöytään. 60- ja 70-luvuilla meillä vielä teurastettiin itse. Jouluksi teurastettiin sekä sika että vasikka. Vasikan jalasta sitten leikattiin komea paisti. Muistan hyvin, miten paisti oli aina niin suuri, että se ei mahtunut kaasu- tai sähköuuniin, vaan se piti paistaa puulieden uunissa. Sielläkin se paisui niin, että paistin päällys paloi kiinni uunin kattoon eikä uunia millään tahdottu saada auki. Paisti paistettiin aaton aattona toden totta läpikypsäksi (joku voisi väittää sen olleen kuivaa), jäähdytettiin aatoksi, ja sitten sitä syötiin mahtavan herkullisen kastikkeen kanssa joulusta loppiaiseen.  

Meidän perheemme joulupaisti on hirveä (onneksi ei kuitenkaan hirveä ;). Saamme paikallisen metsästysseura Kaikun metsämiehiltä kunnon paistin, jos meidän metsästä saadaan hirvi kaadettua. Yksi joulun odotukseen kuuluvista jännitysmomenteista on se, saammeko joulupöytään hirvipaistia vai pitääkö tyytyä naudanpaistiin. Tänäkin vuonna onni oli myötä ja saimme paistimme hirven vasikasta. Lihaa marinoidaan noin viikon ajan ja aattoaterialla se tarjotaan vastapaistettuna. Kypsyys on mediumin luokkaa eli paisti paistetaan noin 54 asteeseen ja annetaan vetäytyä sanomalehteen käärittynä ennen tarjoilua. Paistin viimeistelee tässäkin tapauksessa maittava kastike. Loppiaisena paistista ei ole jäljellä enää muruakaan, vaan se on yleensä syöty loppuun jo Tapaninpäivänä.

Toinen meidän joulupöytämme vakioruoka on ryynimakkara. Entiseen teurastukseen liittyneeseen suolien pesuun verrattuna makkaran teko on nykyisin helppoa, kun suolet saa ostaa valmiina paikalliselta lihatiskiltä. Ohraryynit, sipuli, possun kylki, kieli, sydän ja naudan jauheliha ovat makkaran täytteen eli ”syömän” raaka-aineita. Mausteiden suhteen on syytä olla varovainen, sillä perinnemakkaraan kuuluu sipulin lisäksi vain suolaa ja pippuria. Minulla on mummoni perintönä vielä oikein sarvikin, jolla makkarat voi täyttää. Nykyisin käytän useimmiten yleiskoneen lihamyllyä, johon näppärä mieheni on askarrellut lisävarusteeksi makkarasuppilon. Makkaraa tehdessäni puen eteeni aina perinteisen ruutuessun ja muistelen niitä vuosia, kun teimme makkaraa yhdessä mummon ja äidin kanssa. 

Ryynit on jo keitetty, tänään tehdään makkaroita

Tiina

P.S. Nämä ovat sitten niitä uusia, joita tein perinteisten rinnalle